24.10.2015

Black metallia sitä tuntemattomille

Minä en ole mikään black metal -diggari. En ole pitkähiuksinen, mustapaitainen mörkö, joka käy levykaupoissa selaamassa metallivinyyleitä. En oikeasti. Eniten kuunnelluin artistini on Radiohead (seuraavana toki tulee Ulver) ja viime aikoina olen kuunnellut eniten esim. Lana Del Rayta ja CHVRCHESiä. Joten tämä kirjoitukseni käsittelee black metallia siltä näkökannalta, että olen joskus genreä kuunnellut, mutta yleensä kuuntelen jotain ihan muuta.

Aloitetaan.

Parhaimmillaan (minun mielestäni) black metal -biisit ovat upeita eepoksia, joissa on sekä rauhallisia että nopeita kohtia. Ne muistuttavat ehkä siitä, että joskus on kuunnellut Metallican Orionia, ja miksikäs se olisi huono asia. (Ja jos harva lukija jaksaa vaivautua sanomaan ettei Dissection ole bläkkiä niin sitten vaivautuu.)



Suurin osa black metal -biiseistä kuitenkin on tällaisia nopeita blast beat -pläjäytyksiä.



Bläkissä on aina jotenkin enemmän tunnelmaa kuin vaikkapa dödössä.



Genrestä löytyy monia hyviä bändejä, joista suuri yleisö ei ole kuullutkaan, mutta joiden kansikuvat ovat ihan yhtä masentavia kuin esikuviensakin.


Sitten black metallissakin saatiin progemaisempia vaikutteita ja sehän on pelkästään hyvä asia.



En tiedä meneekö tämä enää genreen, mutta nykyään Emperorin entinen jäsen tekee tällaista mielettömän omaperäistä ja hyvää musiikkia.

 

Ei kommentteja: